Omaa ääntä etsimässä - toimijuus ja osallisuus vaativassa erityisessä tuessa

Päivitetty: syys 8


Vetovoimalan tutkimusosiossa selvitettiin toimintakyvyn eri puolia arvioivien työkalujen (toimintakykyarvio.fi & RUORI) käyttökelpoisuutta perusopetuksen ja ammatillisen erityisopetuksen nivelvaiheen tiedonsiirrossa. Toimintakyvyn arvioiminen nivelvaiheessa on olennaisen tärkeää erityisesti sen vuoksi, että opiskelija ohjautuisi häntä kiinnostavalle opintoalalle ja opiskelupaikkaan sekä myös siksi, että osuvilla opintovalinnoilla voidaan ehkäistä opintojen katkeamista, opiskelijoiden turhautumista sekä edistää opiskelijan sitoutumista opintoihinsa. Tietoa opiskelijoiden toimintakyvystä tarvitaan muun muassa opiskelijoiden tarvitseman tuen ja ohjauksen arviointiin, suunnitteluun ja järjestämiseen toisen asteen opinnoissa. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, miten toimintakykytieto on vaikuttanut moniammatillisen kielen rakentumiseen ja oppilaan/opiskelijan osallisuuteen ja toimijuuteen. Toimintakyvyn ympärille perustuva ajattelu on ammatillista tai tieteenalakohtaista ajattelua laajempaa ja sen soveltaminen eri konteksteissa on käytännössä luontevaa.





Vaativaa erityistä tukea tarvitsevilla opiskelijoilla toimintakyky voi vaihdella hyvin paljon ja tuki voi kohdistua hyvin erilaisille osa-alueille. Esimerkiksi Vetovoimalan tutkimukseen osallistuneiden opiskelijoiden kognitiivinen toiminta saattoi olla sujuvaa, mutta haasteet kohdistuivat liikkumiseen tai toiminnanohjaukseen. Toisaalta osallistujissa oli myös opiskelijoita, joilla saattoi olla runsaasti tuen tarvetta, mutta joiden toimintakyky (tuen avulla) mahdollisti esimerkiksi kohtuullisen itsenäisen toiminnan opiskelijalle tutuissa tilanteissa ja ympäristöissä, uusien tilanteiden edellyttäessä kuitenkin runsaasti lisätukea. Opiskelijoiden sanallinen ilmaisu saattoi olla täysin ymmärrettävää, mutta mukana oli myös opiskelija, jonka haastattelu suoritettiin avustettuna ja kuvia käyttämällä.

Tutkimuskysymykset käsittelivät sitä, miten toimintakykyajattelu soveltuu käytettäväksi koulu- ja oppilaitosympäristössä ja millaista toimintakykytietoa toimintakykyajatteluun perustuvat toimintakykyarvio.fi ja RUORI-työkalut tuottavat. Aineistona olivat osallistuneiden opiskelijoiden perusopetuksen aikaiset toimintakykyarvio.fi-lomakkeet sekä osalta opiskelijoilta myös RUORI-itsearviointi. Osallistuneiden opiskelijoiden lisäksi haastateltiin ammatillisten opintojen aikana myös opiskelijan huoltaja ja opettaja. Käytettyjen toimintakykytyökalujen eli käytännössä toimintakyvyn eri puolia tarkastelevien kysymyslomakkeiden vastauksia tarkasteltiin suhteessa haastatteluista saatuihin vastaaviin tietoihin. Aineistojen ristiinvalotuksen tulokset olivat mielenkiintoisia ja kertoivat paitsi toimintakykytiedon siirtymisestä koulutusasteelta toiselle, myös opiskelemisesta yleensä, kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä sekä asuntola-asumiseen liittyvistä seikoista.


Tässä blogissa pohdiskelen oppilaan tai opiskelijan osallisuuteen ja toimijuuteen liittyviä aiheita toimintakyvyn näkökulmasta, vaikka Vetovoimalan tutkimuksen perusteella työkalujen avulla saadun toimintakykytiedon vaikutusta osallisuuteen ja toimijuuteen ei voitukaan suoraan arvioida. Työkalut sisältävät kuitenkin runsaasti osioita, joiden avulla voidaan arvioida osallisuutta ja toimijuutta tukevien tai mahdollistavien tekijöiden tilaa ja tuen tarvetta. Näitä tekijöitä ovat selkeästi esimerkiksi kommunikaatioon, itseilmaisuun, vuorovaikutukseen ja sosiaalisuuteen liittyvät toimintakyvyn osatekijät. Liikkumiseen liittyvä toimintakyky samoin kuin tavoitteiden asettamiseen, oman toiminnan suunnitteluun ja arviointiin liittyvät taidot ja niihin tarvittava tuki ovat myös olennaisia osallisuuden ja toimijuuden mahdollistamisessa.


Osallisuuden kokemus ja aito toimijuus on aina vuorovaikutussuhde ympäristön kanssa, joten pelkästään yksilön yleiseen toimintakykyyn tarkentamalla kokonaiskuvaa on mahdotonta luoda. Osallisuuden ja toimijuuden mahdollistuminen eri tavalla eri ympäristöissä hämärtää myös käsiteparin sisältöä: opiskelija voi selviytyä arjen toimista, kuten kaupassa käymisestä, siivoamisesta ja ruoanlaitosta itsenäisesti ilman tukitoimia, mutta toisaalta uusissa tilanteissa tai ympäristöissä aloitteellinen, itsenäinen toimintakyky hiipuu ja tarvitaan tukea. Aineistossa oli esimerkki myös toisin päin kulkeneesta kehityksestä: opiskelijalla ei ollut perusopetusaikana ikäistään seuraa vapaa-ajalla ja Toimintakykyarvio.fi-kuvauksessakin nuoren katsottiin tarvitsevan kohtalaisen paljon tukea vapaa-aikaan liittyvissä kaveri-

suhteissa. Opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa kuitenkin muutti sosiaalista tilannetta ja samalla toimintakykyä, koska nuorella oli siellä ikäistään seuraa sekä luokassa että asuntolassa. Näin ympäristön vaihtuminen antoi ainakin mahdollisuuden tuottaa osallisuutta.


Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden asioista keskusteltaessa puheen luonnetta voidaan usein kuvailla termillä huolipuhe, eli haasteet ja niiden loiventamiseen tarvittava tuki nousevat selvästi esiin. Tämä on toisaalta luonnollista ja sillä tähdätään nimenomaan toimintakyvyn tukemiseen haasteet huomioiden. Osallisuuden ja toimijuuden kannalta huolipuhe ja tuen painottaminen sujuvan arjen mahdollistajana saattavat kuitenkin haitata aktiivisen roolin kehittymistä opiskelijalla: huolipuheessa korostuvat haasteet ja tuen tarve eivätkä suinkaan itsenäiseen toimijuuteen suuntaaminen. Vahvuusajattelu on kuitenkin lyönyt hyvin läpi, mikä näkyy myös osallisuutta ja toimijuutta käsiteltäessä. Puhuminen on kuitenkin eri asia kuin toimiminen: vaikka opiskelija osaisikin sanoittaa vahvuuksiaan ja haasteitaan, se ei vielä kerro siitä, mikä todellisuudessa on niiden yhteys opintojen sisältöihin opiskelijoiden aktiivisina valintoina. Korostuneella vahvuusajattelulla saattaa myös itsenäisyyttä heikentävä vaikutus, koska vahvuuspainotteiset käsitykset opiskelijan toimintakyvystä ja osaamistasosta vinouttavat suhdetta opintoihin ja tulevaisuudensuunnitelmiin.


Jos opiskelijalla on haasteita tunnistaa omia tuen ja ohjauksen tarpeitaan, voi se viitata epärealistisiin käsityksiin omista taipumuksista. Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden omaa ääntä saattaa toisinaan olla vaikea löytää, koska heidän omat näkemyksensä saattavat usein tulla esitetyiksi välitteisesti esimerkiksi huoltajien, opettajien, ohjaajien, terapeuttien tai muiden ammattilaisten kautta. Tilannekohtaiset näkemykset voivat näillä opiskelijoilla myös niin vahvoja, että esimerkiksi tulevaisuuden suunnitteleminen on haasteellista tai epärealistisiin käsityksiin perustuvia. Näistä seikoista huolimatta osallisuuden tai toimijuuden kokemusten tukeminen on tärkeää, koska siten opiskelijoiden sitoutumista valintoihinsa voidaan vahvistaa ja samalla myös tukea myönteisen minäkäsityksen kehittymistä.


Tutkimuksen kuluessa oli siis välillä vaikea hahmottaa, kenen näkemyksestä haastatteluissa itse asiassa oli kyse. Esimerkiksi huoltajan ja opiskelijan puhe saattoi tutkimuksessa olla sisällöllisesti hyvin samanlaista, mutta vaikka opiskelija ilmaisi itseään selvästi, valitut sanamuodot toistivat huoltajan sanoittamaa. Kokonaisuudesta on siten vaikea päätellä, mikä on opiskelijan omien valintojen osuus opintoja koskevissa asioissa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden itsenäistymisprosessi on usein pidempikestoinen ja monimutkaisempi kuin ikätovereilla, mikä vaikuttaa myös opiskelijoiden osallisuuden mahdollistumiseen ja toimijuuden kehittymiseen.


Pyrkimys osallistumisen ja toimijuuden tukemiseen tai vahvistamiseen saattaa myös muodostaa käytännön ristiriidan ajallisten resurssien kannalta: esimerkiksi runsaan kuntoutus- ja terapiatoiminnan tavoitteena oletettavasti oleva toimintakyvyn kohentuminen vaikuttanee myös osallisuuden ja toimijuuden vahvistumiseen, mutta toisaalta kuntoutus ja terapiat vievät opiskelijan säännöllisesti pois arjen toimintaympäristöistään, mikä ainakin tilapäisesti heikentää hänen mahdollisuuksiaan kehittää osallisuuden ja toimijuuden taitojaan arjessaan.


Opiskelijoiden tuen tarpeen asteesta ja kohdistumisesta riippumatta osallisuuden ja toimijuuden mahdollistuminen nojaa sekä perusopetus- että ammattioppilaitosvaiheessa oppilaan tai opiskelijan kanssa läheisesti tekemisissä oleviin aikuisiin. Aikuisilla, olivat he sitten ammattilaisia tai kotiväkeä, on siten keskeinen rooli osallisuuden ja toimijuuden tukemisessa sekä sen vahvistumisessa. Perusopetuksessa annettava tuki on (vaativaa) erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla runsasta, mutta ammatillisissa opinnoissa tuen tarve painottuu eri tavalla ja itsenäisemmän toiminnan vaade on suurempi. Opiskelijan (kuten kenen tahansa) käyttäytyminen on kontekstisidonnaista, mikä tulisi muistaa mietittäessä osallisuuteen ja toimijuuteen liittyviä tukitoimia. Vahvaa tukea tarvitsevien nuorten itsenäistymisen, mukaan lukien osallisuuden ja toimijuuden tukeminen, edellyttää kaikkien tahojen sujuvaa yhteistyötä ja eri näkemysten välille tulee löytää sellainen tasapaino, mikä palvelee opiskelijan etua myös pitkällä tähtäimellä.




Irene Rämä

Tutkijatohtori

Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus

"Eniten tarvitsemme elämässä ihmistä, joka rohkaisee meitä tekemään sen, minkä osaamme."
- Ralph Waldo Emerson